Mikä on sinulle tärkeää?

Me saatamme ajatella hyvinkin eri tavalla siitä, mikä on tärkeää. En halua laittaa asioita ns. tärkeysjärjestykseen, sillä elämme jatkuvassa muutoksessa. Nostan kuitenkin joitakin keskeisimpiä asioita tällä sivulla.

Kestävä kehitys

Kaikessa päätöksenteossa pitää ottaa sosiaalinen, kulttuurinen, ekologinen ja taloudellinen muutos ja kehitys tasavertaisesti huomioon. Meidän ei tulisi suosia yhtä tai kahta ulottuvuutta.

Työolot & -paikat

Niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla on huolehdittava siitä, että työolot ja palkat ovat reiluja. Erityisesti on pidettävä huolta pien- ja yksinyrittäjistä ja mahdollistettava heille reilumpi verotus ja paremmat tuet.

Koulutus ja kulttuuri

Tulemme kaikki toimeen ja mahdollistamme progression, kun otamme parhaat ja toimivat opit, tavat ja arvot käyttöömme, niin koulutuksen kuin kulttuurin osalta. Näin kehitymme vahvaksi yhteiskunnaksi.

Saavutettavuus

Oikeudenmukaisuuden nimessä kaikki mitä teemme ja päätämme on oltava saavutettana ja esteettömänä jokaiselle. Jos tarjoamme yhden ratkaisun, on oikein tarjota sille myös vaihtoehtoja.

Ajatukseni lyhyesti

Miksi vasemmisto?

Valitsin vasemmiston, koska vasemmistossa on eniten erilaisuutta ja siellä on tilaa olla oma itsensä.

Toinen syy oli se, että vasemmiston tavoitteet muihin puolueisiin nähden ovat kunniahimoisempia, laajempia ja konkreettisempia.

Lisäksi, itse en halua profiloida itseäni mihinkään yhteen -ismiin vaan uskon siihen, että mitä moninaisempi joukko, sitä parempaa politiikkaa voimme tehdä.

Verotus

Verotus kaipaa Suomessa uudistusta, mutta en luopuisi niistä verotuksista, jotka ovat jo olemassa.

Henkilöt, jotka ansaitsevat vähän, eivät tule ansaitsemaan sen enempää mitä ansaitsevat nyt, jos verotusta kevennetään. Meidän pitää toimia siihen suuntaan, että palkat olisivat ensisijaisesti kaikilla hyvät ja jolla voi tulla toimeen.

Tarvitsemme verohelpotuksia tuotteisiin ja palveluihin, jotka edistävät meidän kaikkien hyvinvointia ja joilla mahdollistetaan reilu vihreä siirtymä.

 

Työllisyys

Työttömyys ja työllisyys on aihe, josta en ole saamaa mieltä oikeiston enkä vasemmiston kanssa. Maailmalla on oppeja, miten valtiot ovat minimoineet työttömyyden ja uskon siihen, että Suomelle toimivin keino löytyy yhdistelemällä oppeja ja tekemällä aidosti yhteistyötä yli puolerajojen.

Ilmasto

Minulle ensisijaisesti ilmasto tarkoittaa sitä, että ilmasto muuttuu ja tulemme kohtaamaan entistä enemmän sään ääri-ilmiöitä. Eli meidän on varauduttava ja sopeuduttava siihen, että luonnonkatastrofeja kuin pandemioita tulee jatkossa enemmän.

Toiseksi, se tarkoittaa minulle sitä, että käytämme luonnon raaka-aineita ja ympäristöämme ahneesti asioihin, joita emme oikeasti tarvitse. Esimerkiksi auton vaihtaminen sähköautoon ei ole mielestäni ympäristöteko.

Maahanmuutto

Tulen maahanmuttajataustaisesta perheestä, joten ensiasenteeni on se, että minulla ei ole - eikä ole koskaan ollut mitään ongelmia maahanmuuttajien kanssa. Minulla on kuitenkin ongelma sen kanssa, miten maahanmuuttajia syytetään epäonnistuneesta politiikasta niin paikallisella kuin .

Aktiivisia ja työllistyneitä maahanmuuttajia on palkittava, esimerkiksi tarjoamalla helpompaa perheenyhdistämistä ja oikeudenmukaisilla oleskelustatuksilla.

Minulle sopivin puolue

Vasemmisto 86%
Vihreät 83%
Sosiaalidemokraatit 79%
Eläinoikeuspuolue 77%
Feministinen puolue 68%